”Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen. Taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen..” Olen aina pitänyt Suurlähettiläiden musasta jota tämäkin lainaus on. Tuo tekstin pätkä saa toki aivan uuden merkityksen kun se laitetaan hengelliseen viitekehykseen. Kirjoittelen tässä blogissa hiukan erilaisen ajatuksen liittyen kyseiseen tekstiin…
Kun tänään lähden: Minne ja miksi? Ajatus lähtemisestä saa aikaan aina kutkuttavan tunnelman. Kun hyppään prätkän selkään ja lähden tien päälle on tunne ihan omanlaisensa. Asfaltti ja tuuli ovat silloin ystäviä puhumattakaan vapaudentunteesta ja ”pienestä” moottorin metelistä 😉 Mutta entä lähteminen kun Jumala käskee? Onko tunne silloin voitokas ja miellyttävä vai ahdistava ja epäuskoinen? Kokemuksesta voinen sanoa että monesti ainakin epäuskoinen. Olen huomannut että jos kuuntelemme tarkoin korvin ja alamme toteuttaa Jumalan lähtökäskyä alkaa ”omissa paukkua”. Pieniä esimerkkejä: Ihan tavallinen sunnuntai ja Jumalanpalvelukseen lähteminen… Ihan varmasti tulee kotona joku riita, lunta sataa vaikka olisi kesäkuu, ei sopivia vaatteita, päätä särkee, ei huvita.. Kuulostaako tutulta? Kyllä se vanha vihtahousu osaa temppunsa. Mutta entä sitten jos Jumala kutsuu evankeliumin työhön tai tekemään jotain muuta vastaavaa? Voit olla varma että silloin alkaa tulla lunta tupaan. Uskon vahvasti siihen että kun emme ”häiritse” vihollista niin saamme olla kohtuu rauhassa mutta jos alamme toteuttaa Herran tahtoa ja esimerkiksi evankelioida niin silloin saamme varautua vastustukseen. Ei paholainen halua että julistamme evankeliumia. Varmasti tulee vastustusta.
Otan mukaan mitä tarvitsen: Miten siis voimme vastustaa paholaisen juonia? Tärkeää on tiedostaa kyseinen vastustus ja laittaa se omaan viitekehykseensä. Ei se aina olekkaan vaimon vika tai koiran tai lasten, jos ennen Jumalanpalvelusta on kauhea riita. Tai sataa sitä lunta. Ehkä voisimme ottaa silloin mukaan sen mitä tarvitsemme: ”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta” (Ef 6:11-18) Tässä on kaikki mitä tarvitsemme siihen taisteluun. Kun pidämme katseemme kiinnitettynä Kristukseen teidämme jo voittaneemme vihollisen ansat. Ei muuta kun pukeutumaan sota-asuun!
Taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen: Tässä juuri se mitä ennenkaikkea tulisi tehdä: Kohdistaa katseemme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Oppia pala palalta sisäistämään armo ja sen merkitys. Voi meitä kun emme aina tätä ymmärrä! Eikö Kristuksen kertakaikkinen sovitustyö riitä potkimaan meitä persauksille niin että alkaa jalka liikkua? ” Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15-16) Haloo? Tämä käsky on ja pysyy. En tarkoita että jokaisen kuuluisi rynnätä kadulle traktaatteja jakamaa vaan noudattaa ihan omaa Jumalalta saamaansa kutsua. Sillä ihan varmasti Jumala on kutsunut jokaista meitä valtakuntansa työhön. Ei muuta kun etiäppäin sano mummo lumessa…