Niinpä niin.. Aikaa on kulunut viimeisimpien blogieni julkaisusta. Ehkä nyt on aika aloittaa uusi 😉
Erään ystäväni laulussa on aiheena se että ei ole helppoa olla ihminen. Niinpä, ei todellakaan ole. Monelle on vaikeaa kohdata ihmisyys ja ennenkaikkea oma ihmisyys. Ihmisyys kaikessa raadollisuudessaan saattaa olla meille hyvin vaikea asia sisäistää joko toisen kohdalle tai omalle. Menen hiukan syvemmälle tässä aiheessa ja siitä sitten huonon aasinsillan kautta pidemmälle 😉
Raamattu sanoo että meidän kuuluu rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme niinkuin itseämme. Helppoa eikö totta? Itselläni lähimmäisen rakastaminen on jotenkin ollut helpompaa kun oman itseni rakastaminen. Ehkäpä joku toinenkin on kokenut näin? Tarkastellaan hiukan mikä ja kuka ihminen on. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala sanoo itsestään raamatun mukaan että Hän on ”Minä olen”. Siis Jumala loi meidät kuvakseen ”Minä olen” joten siis mekin olemme ”minä olen”. Me olemme omia persooniamme Jumalan kuvina ja keskellä Jumalan rakkautta. Me emme tule tässä ajassa ymmärtämään Jumalan rakkauden suuruutta ja määrää. Se että Hän antoi poikansa kuolla ristillä MEIDÄN syntiemme tähden on suurin rakkauden osoitus mitä koskaan on ollut ja koskaan on tuleva. Tähän rakkauteen meidän kuuluu upota. Kun pääsemme edes hiukan jyvälle Jumalan rakkaudesta voimme alkaa antaa myös itsellemme anteeksi joka onkin todellisuudessa erittäin vaikeaa..
On helpompaa antaa anteeksi jollekulle toiselle kun itselle. Ainakin oman kokemukseni mukaan. Omat mokat ja pahat teot seuraavat monesti meitä mielessä ja pulpahtelevat esiin kun saippuakuplat tiskialtaassa. Ne saattavat viedä yöunet ja stressata mieltämme hyvinkin paljon. Tähän on lääkkeenä vain ja ainoastaan Jumalan rakkauteen ja armoon tarrautuminen. Roikkuminen siinä armon toivossa ja tiedossa että kaikki, kertakaikkiaan kaikki on lunastettu kerran Golgatan ristillä! Mikä suurenmoinen asia! Tämän ymmärtämiseen ei ihmisikä tule koskaan riittämään…
Entä sitten se toiselle anteeksi antaminen? Ja miksi anteeksiantamisesta ja ihmisyydestä samassa blogissa? Pointtini onkin että nämä asiat kuuluvat auttamatta yhteen. Vierailen eri vankiloissa säännöllisesti ja tapaan työni puolesta päivittäin narkomaaneja, alkoholisteja, rikollisia… Ihmisiä jotka ovat kaukana siitä mikä on meille ”normaalia arkea”. Heidän keskuudessaan vallitsee pelko, rakkaudettomuus, viha, anteeksiantamattomuus, kauna, katkeruus… niin moni muukin asia. Mutta he ovat aivan yhtä rakkaita Jumalalle kun me kaikki muutkin. Tai oikeammin on väärin sanoa ”me muut” vaan me kaikki, niin he kuin ”me muut” olemme aivan samassa veneessä; syntisiä Kristuksen ristin edessä ilman iankaikkisuustoivoa ellemme ota Jeesusta herraksemme ja vapahtajaksemme ja hyväksy ristin sovitustyötä kohdallemme. Eli siis; me kaikki olemme syntisiä. Joku voi toki todeta että enhän minä ole koskaan narkannut, juonut, tappanut tai ryöstänyt. Mutta oletko ollut tai oletko katkera? Tai onko sinulla kaunaa toista kohtaan? Niinpä, samassa veneessä ollaan.. Olemme ihmisiä ja se ei ole helppoa. Omin voimin tai keinoin tästä ihmielosta ei tule valmista, emme pääse taivaaseen, se on varma. Ei kolikolla uhrikopassa, hyvillä töillä tai täydellisellä elämällä ole merkitystä sen suhteen. Ainoa jolla on merkitystä on meidän henkilökohtaisella suhteellamme Jumalaan ja sillä olemmeko ottaneet Jeesuksen herraksemme elämäämme…
Olen tehnyt vuosia töitä näiden ”alamaailman” ihmisten keskuudessa. Siinä porukassa on todella herkkiä ja haavoitettuja ihmisiä. He etsivät tietä ja vapautusta.. He ovat se ryhmä jossa alkaa herätys. Olen ollut tätä mieltä jo kauan ja olen siitä varma! He ovat se teiden ja aitovierien ryhmä joka kerran kutsutaan juhliin kun me ”hyväosaiset” emme koe että tarvitsisimme Jumalaa. Aika karua mutta olen vakuuttunut tästä. Ja nyt tulemme siihen erääseen ihmisenä olemisen kipukohtaan: Otammeko nämä ”laitapuolen kulkijat” vastaan ja rakastamme heitä kuin itseämme??? Kun tällainen ”narkkari-Rape” tulee Herran luo ja löytää sovituksen eli siis tulee uskoon ja haluaa tulla seurakuntaan, mitä teemme?? Löytyykö meiltä rakkaus tätä hiukan meistä muista poikkeavaa kaveria kohtaan? Todennäköisesti hän ei osaa meidän hienoja käytöstapojamme, pukeutuu huonosti, haisee ja voi olla että lankeaa monestikkin.. Rakastammeko ja kannammeko häntä vai jätämmekö hänet ”herran huomaan”? Siinäpä kysymys.. Ei todellakaan ole helppoa olla ihminen…..
❤👍☺