Kategoria: Yleinen

Joulun jälkeen vaimoni sai minut ryhtymään elämäntaparemonttiin. Ruokavalio uusiksi ja liikuntaa lisää. Kasvisten lisääminen ruokavalioon tuntui helpolta. Mutta makeiden vaihtaminen hedelmiin ei niinkään. Olen ottanut tavoitteeksi syödä vähintään kaksi hedelmää päivässä. Aluksi se ei ihan sujunut mutta pikkuhiljaa hedelmät ovat alkaneet maistua. Bannania, appelsiinia, päärynää yms. Mutta tarkoitus ei ollut kirjoitella ruokavaliostani vaan hedelmät kirvoittivat aivan toisenlaisen ajatuskulun.

”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.”(Gal. 5:22-25)

Hengen hedelmien pitäisi siis näkyä meissä uskovissa jos vaellamme hengessä. Iloa ja rauhaa, ystävällisyyttä. Tätä me tahdomme jakaa kanssa matkaajillemme. Me voisimme olla ystävällisiä seurakunnan hiljaiselle ja syrjäänvetäytyvälle ihmiselle jolloin hän tuntisi olevansa samaa Kristuksen ruumista meidän muiden kanssa. Uskollisesti seuraisimme Kristuksen jalanjäljissä poikkeamatta oikeaan tai vasempaan. Ja hillitsisimme itsemme ettemme menisi mukaan turhiin väittelyihin ja riitoihin. Miten me voisimme tämän saavuttaa? Rukous on ensimmäinen ”lääke” tähän. Raamattu lupaa että mitä me ikinä pyydämme kiitoksella sen me saamme. Olemmeko me muistaneet anoa hengen hedelmiä? Mitä tapahtuisikaan jos rukoilisimme näitä hedelmiä ja eläisimme Hengen johdossa!

”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” (Gal. 5:19-21)

Niinpä, tässä se asian toinen puoli. Kuinka usein sorrummekaan riitoihin, vihamielisyyksiin, kateuteen ja muuhun sellaiseen. Menemmekö mukaan johonkin varsin hyvään asiaan joka muodostuu eriseuraksi tai lahkoksi joka erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Menemmekö mukaan sellaiseen joka vie meiltä ilon ja rauhan ja tuo ahdistuksen ja pelon? Joskus voi hyvä kääntyä parhaan viholliseksi. Valvokaamme siis kukin omaa tilaamme ettemme poispoikkea Kristuksesta. Vaeltakaamme hegessä ja rukouksessa niin meidän paimenemme Jeesus Kristus ohjaa meidät kulkemaan oikeaa tietä, sillä Hän on uskollinen!

Taas kerran blogi omista kokemuksista. Ja eräästä lempiaiheestani eli rukouksesta. Kuljen työmatkani omalla autolla ja matkaan menee aikaa noin puoli tuntia suuntaansa. Puoli tuntia peltikotelossa eristyksessä muusta maailmasta. Varsin usein kuuntelin musiikkia työmatkalla, Totoa, Marcus Milleriä ja monia muita. Ei sekään huono asia ole mutta joitakin kuukausia sitten kaikki muuttui. aloin käyttää tämän puolituntisen rukoukseen. Aluksi se oli hiukan vaikeaakin mutta ”harjoitus tekee mestarin” kuten sanotaan. Tosin en tarkoita tällä että olisin nyt mestari rukoilemaan, päinvastoin. Mutta mitä sitten tapahtuikaan?

Nämä puolituntiset alkoivat tuntumaan ensin tarpeelliselta rukousajalta ja sitten hyvällä tavalla pakollisilta. Noiden puolituntisten aikana olen kokenut todella suurta Jumalan Pyhän Hengen läsnäoloa. Olen rukoillut kielillä enenmmän kuin koskaan! SIitä kiitos ja ylistys Jumalalle! Ja nämä rukoushetket ovat todella ravinneet ja hoitaneet minua. Eikä pelkästään hoitaneet vaan saaneet liekkeihin sen vanhan evankelistan kutsumuksen jonka sain uskoon tullessani 80-luvun puolivälissä!

Tuo kutsu on aika ajoin pulpahtanut pintaan. Nyt se on todella, todella voimakas. Hätä ihmisten sieluista on jopa fyysinen tunne. Hätä siitä mihin ihmiset on matkalla! Kun työssänikin näen elämän haurautta ja katoavaisuutta niin tajuaa kuinka suuren asian viestinviejiä me uskovat olemmekaan! Tuntuu ettemme aina edes tajua sitä. Päätös siitä että antaa Herran viedä työhönsä minne ikinä haluaa, maksoi mitä maksoi, sai aikaan sen että sain aivan suunnattoman rauhan sydämeeni. Levollisen olon jonka puuttumisen huomasin vasta nyt kun Herra antoi oman rauhansa tässä asiassa laskeutua sydämeeni. Matka alkakoon minne se ikinä viekään. Tässä maailmassa ei ole mitään suurempaa kuin sanoma Jeesuksen ristintyöstä, Hänen verensä voimasta ja armosta syntien anteeksi saamiseksi!!! Me elämme niin pienen hetken emmekä tiedä päiviemme määrää, tehkäämme siis sitä mihin Jumala meitä johtaa ja kehoittaa muista mielipiteistä huolimatta. Tutkikaamme sydäntämme ja jutelkaamme Herran kassa siitä mitä Hän haluaa meidän tekevän!

Siunattua Herramme Jeesuksen syntymäpäivää!!

Hopealanka on käsittääkseni hyvin haurasta hopeasta valmistettua lankaa esim korujen valmistukseen. Myös raamatussa mainitaan hopealanka: ”
Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.” (Saarn. 12:6)

Tämän kirjoituksen juju on vuoropuhelu itseni kanssa. Ajatuksia ja ehkäpä vastauksia kysymyksiin joiden äärellä en taida olla yksin.

Ajatuskulku lähti eräästä tv ohjelmasta, taas kerran. Miten tunnistan sen mitä Jumala tahtoo minun tekevän? Jäänkö paikoilleni odottamaan vai alanko toimia jollaintapaa? Ensimmäinen askel ehdottomasti on rukous. Rukoilla Jumalan tahdon tapahtumista omassa elämässä. Koen että Jumala on joskus kutsunut minua valtakuntansa työhön ja taas kerran pohdin miten ja missä sitä voisi toteuttaa.

Monesti olen huomannut että tämän elämän murheet ja huolet tehokkaasti estää toimimisen Jumalan valtakunnan työn hyväksi. On jos jonkinlaista vaikeutta, ahdistusta, taloudellisia murheita yms. Tuntuu että nämä kaikki murheet ja huolet pitää selvittää ennnenkuin voi tehdä mitään. Mutta mitä raamattu sanoo tähän:
”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!
Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
”Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.
Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.
Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’
Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.
Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.
Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt 5:25-34)

Niinpä! EI ehkä kannattaisi murehtia liikaa siitä miten asiat hoituu kunhan vain jätämme kaikki asiat Jumalan hoitoon. Me vaan tahdomme usein itse haluta säätää asioita ja silloin niillä on tapana mennä pieleen. Ja sanoohan raamattu murehtimisesta ettemme voi sillä lisätä elämäämme ja todellisuudessa emme hyödy liiasta murehtimisesta mitään. Kun kerran erkanemme tästä ajasta niin tänne jää niin talot kuin tavarat, velat ja veneet..

Toki meidän kuuluu hoitaa asiamme parhaalla mahdollisella tavalla mutta emme saa keskittyä liikaa siihenkään. Olen kuullut monien sanovan että ei se ihan näin mene. Mutta mitenkä on sen laita että esimerkiksi afrikassa ihmisiä tulee uskoon ja tapahtuu ihmeitä? Siksi koska siellä ihmiset ottavat raamatun sanan todesta, ja uskovat sen toimivan juuri niinkuin Jumala on luvannut. Me täällä länsimaisissa kulttuureissa teemme teologioita ja teorioita miten raamatun sana toimii. (En todellakaan ole teologiaa vastaan, päinvastoin) Meidän pitäisi saavuttaa se lapsen usko että Jumala pitää meistä huolen, ihmeet ja merkit eivät ole vain raamatun ajan juttuja vaan kuuluvat myös meille. Eli ”sinisilmäinen” Jumalaan luottaminen!! Pitäisiköhän kokeilla?

Harvinaisen keljua on oppia omista virheistä. Tai ainakin se tuntuu välillä keljulta. Varsinkin kun on itse aina puhunut että ei näin vaan näin ja sitten sortuu itse siihen ei näin kohtaan..

Eli tarina menee jotakuinkin näin: Jokin aika sitten eräs ihminen toimi sekä sanoin että teoin väärin ja sain siitä osani. Tämä tietenkin sai vereni kiehumaan ja pakko myöntää että tietynlainen koston mentaliteetti nousi mieleeni. Pohdiskelin pitkään tätä vääryyttä ja kääntelin ja vääntelin sitä mielessäni. Jonkin ajan kuluttua huomasin että maailmankuvani oli todella musta. Olin kiukkuinen, räjähtelin aivan pikku asioista. Taisin olla todella sitämätön.. Miksi? Jostain syystä aloitin lukea raamattua Roomalaiskirjeestä alkaen järjestelmällisesti loppua kohti.. Ja sieltähän se kolahti! ”Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko” Room. 12:14. Niinpä niin, siinäpä se!

Sota lienee ihmisen elämän kärsimyksistä yksi suurimmista. Olen kuullut joskus lauseen että sodassa ei ole selvinneitä vain henkiin jääneitä. Eli sota jättää ikuiset jäljet ihmiseen joka on sen joutunut kokemaan. Me ihmiset monesti syytämme Jumalaa sodista. Miksi Jumala sallii meidän sotia? Luin eräästä kirjasta vasrsin mielenkiintoisen ajatuksen. Kirjailia Sven Hassel on tanskalainen romaanikirjailia, tietääkseni hän ei ole kristitty mutta ajatus jonka hän kirjoitti yhdessä romaanissaan on mielenkiintoinen. ”Ei ihmisen pidä kysyä miksi Jumala sallii sotia. Jumala on kaikessa viisaudessaan antanut ihmiselle oman tahdon, jopa sotimiseen.”

Viimeiset vuodet on elämässäni olleet melkolailla haasteellisia. Monen moista ei niin hyvää asiaa on sattunut. Joskus on kieltämättä tuntunut että edessä on vain musta usva eikä valoa edes siellä kuuluisan tunnelin päässä. Mutta kaiken läpi on Jeesus kantanut! Elämän akkosia on joutunut viime aikoina laittamaan uuteen järjestykseen. Joskus z on ollut k:n paikalla ja joskus a Ö:n.. Eräs asia jossa olen joutunut tekemään paljon parannusta on rukous. Varsin tarpeellinen asia. Tässä hiukan omia ahaa-elämyksiä rukouksesta.

Okei, otsikko on ehkä hiukan erikoinen, myönnän. Maailma on täynnä erilaisia teorioita, musiikinteoriasta alkaen 😉 Teoriassahan kaikki on mahdollista tai mahdotonta tai jotain… Ja teoriassa savolaiset eivät ole kieroja, siis vain teoriassa 😉

Mikä siis on paistiteoria? Luin sen eräästä kirjasta ja se on syöpynyt mieleeni varsin syvälle. Kyseinen teoria on lyhykäisyydessään seuraava: Jos sinulla on koira ja koiralla on luu ja yrität ottaa luun koiralta pois niin mitä koira tekee? Murisee ja puolustaa aarrettaan. Mutta jos annat koiralle mehevän paistin niin koira unohtaa luun ja nappaa paistin. Ja mitenkäs tämä nyt liittyy yhtään mihinkään varsinkin uskonelämään? Teorian selitys on varsin hyvä: Kun ihminen tulee herätykseen on hän kuin koira jolla on luu. Hän pitää tiukasti kiinni siitä mitä hänellä on jottei siitä tarvitsisi luopua. Tämä on ihmisen lihallinen luonto. Pitää kiinni tutusta ja turvallisesta vaikka tietäisi sen olevan huono asia tai jopa väärin. Mutta kun tarjoamme oikein evankeliumin paistin, jättää tämä ihminen entisen luun ja nappaa paistin. Miksikö? Koska se Jeesus ja työ minkä Hän teki on maailman paras ”paisti”.

Pohdin kirjoituksessani Tärkeimmän äärellä herätystä ja sen puuttumista. Olen myös muissa teksteissä sivunnut aihetta ja tässä hiukan lisää.

Eräs mielenkiintoinen, sanoisinko historiallinen, seikka kiinnitti huomioni. Myös eräässä kuuntelemassani saarnassa asiaan puututtiin. Ja tämä asia on rukous. Rukous voi paljon kuten tiedämme. Ja mikäli olen käsittänyt oikein, jokaista herätystä on pohjustanut voimakas rukousliike. Siis tarkoitan sitä että ihmiset ovat yksinkertaisesti rukoilleet. Isoisäni sanoi että suomi ei olisi selvinnyt sodasta jos ihmiset eivät olisi rukoilleet Jumalaa niin paljon. Varmasti tässä on totuuden siemen.

”Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen. Taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen..” Olen aina pitänyt Suurlähettiläiden musasta jota tämäkin lainaus on. Tuo tekstin pätkä saa toki aivan uuden merkityksen kun se laitetaan hengelliseen viitekehykseen. Kirjoittelen tässä blogissa hiukan erilaisen ajatuksen liittyen kyseiseen tekstiin…

Kun tänään lähden: Minne ja miksi? Ajatus lähtemisestä saa aikaan aina kutkuttavan tunnelman. Kun hyppään prätkän selkään ja lähden tien päälle on tunne ihan omanlaisensa. Asfaltti ja tuuli ovat silloin ystäviä puhumattakaan vapaudentunteesta ja ”pienestä” moottorin metelistä 😉 Mutta entä lähteminen kun Jumala käskee? Onko tunne silloin voitokas ja miellyttävä vai ahdistava ja epäuskoinen? Kokemuksesta voinen sanoa että monesti ainakin epäuskoinen. Olen huomannut että jos kuuntelemme tarkoin korvin ja alamme toteuttaa Jumalan lähtökäskyä alkaa ”omissa paukkua”. Pieniä esimerkkejä: Ihan tavallinen sunnuntai ja Jumalanpalvelukseen lähteminen… Ihan varmasti tulee kotona joku riita, lunta sataa vaikka olisi kesäkuu, ei sopivia vaatteita, päätä särkee, ei huvita.. Kuulostaako tutulta? Kyllä se vanha vihtahousu osaa temppunsa. Mutta entä sitten jos Jumala kutsuu evankeliumin työhön tai tekemään jotain muuta vastaavaa? Voit olla varma että silloin alkaa tulla lunta tupaan. Uskon vahvasti siihen että kun emme ”häiritse” vihollista niin saamme olla kohtuu rauhassa mutta jos alamme toteuttaa Herran tahtoa ja esimerkiksi evankelioida niin silloin saamme varautua vastustukseen. Ei paholainen halua että julistamme evankeliumia. Varmasti tulee vastustusta.

Otan mukaan mitä tarvitsen: Miten siis voimme vastustaa paholaisen juonia? Tärkeää on tiedostaa kyseinen vastustus ja laittaa se omaan viitekehykseensä. Ei se aina olekkaan vaimon vika tai koiran tai lasten, jos ennen Jumalanpalvelusta on kauhea riita. Tai sataa sitä lunta. Ehkä voisimme ottaa silloin mukaan sen mitä tarvitsemme: ”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta” (Ef 6:11-18) Tässä on kaikki mitä tarvitsemme siihen taisteluun. Kun pidämme katseemme kiinnitettynä Kristukseen teidämme jo voittaneemme vihollisen ansat. Ei muuta kun pukeutumaan sota-asuun!

Taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen: Tässä juuri se mitä ennenkaikkea tulisi tehdä: Kohdistaa katseemme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Oppia pala palalta sisäistämään armo ja sen merkitys. Voi meitä kun emme aina tätä ymmärrä! Eikö Kristuksen kertakaikkinen sovitustyö riitä potkimaan meitä persauksille niin että alkaa jalka liikkua? ” Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15-16) Haloo? Tämä käsky on ja pysyy. En tarkoita että jokaisen kuuluisi rynnätä kadulle traktaatteja jakamaa vaan noudattaa ihan omaa Jumalalta saamaansa kutsua. Sillä ihan varmasti Jumala on kutsunut jokaista meitä valtakuntansa työhön. Ei muuta kun etiäppäin sano mummo lumessa…