Kun nyt on alkanut jonkilainen kesä, niin meikäläinen liikkuu moottoripyörällä. Tiellä vastaan tulee jos jonkinlaista ajoneuvoa. On mielenkiintoista seurata minkälaisilla kulkineilla ihmiset liikkuvat. Myös julkiset kulkuneuvot joko nopeuttavat tai vastaavasti hidastavat matkantekoa… Ja niistähän on kirjoitettu monte biisiä.. Mieleen tulee ainakin eräästä vanhasta autonromusta kertova tarina sekä junasta matkalla Pietariin..
Ja tien poskessa makaa välilla raatoja. Liikenteen viattomia eläinuhreja. Ne ovat jääneet kiireisten ajoneuvojen alle ja menettäneet henkensä yhteiskunnan uhrina… Monesti elämää verrataan tiehen, jo raamatussakin. Me kuljemme tietä joka meille on annettu. Viekö tiemme taivaaseen vai siihen toiseen paikkaan on ihan eri kysymys. Sivuan tässä hiukan sitä taivastietä. Joskus tuntuu että jopa sille taivastielle jää raatoja makaamaan. Ne ovat niitä heikkoja uskon veljiä ja sisaria jotka jostain syystä jäävät muun ”liikenteen” jalkoihin. En tarkoita niitä jotka selvästi luopuvat uskostaan vaan niitä jotka tuntevat alamittaisuutta ja pienuutta muita tiellä kulkijoita kohtaan. He ovat niitä, jotka tuntevat tehneensä jotain sellaista etteivät kelpaa tai kehtaa jatkaa matkaa, vaan jäävät häpeän alle. Niitä jotka eivät kehtaa tai uskalla pyytää apua kanssamatkaajilta tai eivät koe olevansa sen arvoisia.
Syyt tähän raatona makaamaan jäämiseen voivat olla moninaiset. Me kanssamatkaajat emme tiedä kaikkia yksityiskohtia, taustoja ja muita oleellisia asioita mutta silti me tuomitsemme, ylenkatsomme ja olemme armottomia. Miten me jotka olemme kokeneet taivaallisen armon olemme niin julmia ja armottomia toisiamme kohtaan? Kateusko? Halveksunta? Mikä ikinä se syy on, se on tekosyy ja huono sellainen! Voisimmeko me olla hiukan armollisempia toisiamme kohtaan? Olisiko se meiltä tai meidän osaksemme tulleesta armosta jotenkin pois? Ei suinkaan! Ennemminkin asia on toisin päin. Jos me kumartuisimme sen tiellä makaavan raadon puoleen, osoittaisimme laupeutta, armollisuutta ja rakkautta, niin tämä raato voisi nousta ja jatkaa matkaa. Haastan siis meitä kaikkia olemaan toisiamme kohtaan hiukan armollisempia..